perjantai 26. heinäkuuta 2013

medusa


Kummallinen ilmiö kun oon eka puol vuotta postaamatta, ja nyt tää taitaa olla kolmas päivä peräkkäin kun teen postauksen. Älkää kuitenkaa tottuko liian hyvin tähän mun nopeeseen postaustoimintaan, koska en kuitenkaan ehi ikuisesti postata joka päivä! Etenkää kun ens viikolla lähen Sveitsiin melkein kaheksi viikoksi. Mutta toisaalta nyt kun mua nukettaa näin paljon, saatan ottaa jonkun yhen nuketuksen sinne mukaan ja kuvata sitä sitte siellä jos meinaa käydä aika pitkäks.
Juu, enteilin eilen vähän siitä että Emin meikki saattais muuttua tässä joskus, mutta aloin eilen illalla olee siitä meikin suunnittelusta niin hulluna, että töhrin Emin naaman uusiks jo tänään! Mä ihan oikeesti yöllä meinasin jo alkaa meikkaamaan sitä uusiks, kun en meinannu saada unta kun päässä pyöri kaikki ideat tota nukkee varten.
Kuvasin Emistä kuitenki vielä yhen shootin tolla naamalla.
Oli eilen niin tylsää tuijotellessa jotain teeveen yöohjelmia, että letitin Emin hiukset.









Meikkaukseen meni kyllä hetkonen ku säntäilin eka sen kakskyt minuuttisen ympäri meijän huushollia keräämässä kaikkia välineitä mitä siihen meikkaamiseen tarvitaan.
Sain aika monta kertaa kokeilla noitten ripsien maalaamista, ennen ku tulin siihen tulokseen et nuo saa kelvata. Olisin ehkä halunnu vielä kerran kokeilla tehä erilaiset, mutta sitten aattelin, että ei se kuitenkaa onnistuisi, ja sit ketuttais kun oisin pyyhkiny noi ainoot siedettävät räpsyttimet isopropyylialkoholilla veks.
Huulista tuli ehkä vähän liiankin kirkkaat, mutta onhan tommoset erilaiset ihan kivat nyt välillä!
Kulmakarvoista mä jotenki tykkään, vaikka eihän ne hirveen kummalliset oo.
Mut musta oli kyllä ihana päästä eroon noista vanhoista meikeistä. Tämmöset räväkämmät on ainaki tällä hetkellä enemmän mun mieleen. Jotenki Emi näyttää nyt paljon enemmän nukelta. Haha! Mut jotenki toi edellinen face up oli vähän liian inhimillinen :D









Ihanat salami salama kuvat! Halusin vaan kokeilla tota mun huoneen uutta verhoviritelmää kuvaustaustana, mutta mun huone on niin pimee että jos ottaa kuvan ilman salamaa se on joku epämääränen heilahdus kameran näytöllä.











Tällasta tänään.
Ja kiitos kaikille Jennyn kehuskelijoille! :]

5 kommenttia:

  1. Uusi meikki jopa edellistäkin parempi! <3
    Pidän erityisesti ripsistä ja huulista. Kuvat olivat kivoja. "Verhoviritelmä" toimii harvinaisen hyvin kuvaustaustana. ;)

    VastaaPoista
  2. On hieno meikki. En ymmärrä, miten joku osaa ja on tarpeeksi kärsivällinen tälläseen. :D Mut nii kiva blogaus!

    VastaaPoista
  3. oooi ihan sika ihanat ripsuttimet!!:3 muutenki täydelline meikki !!

    VastaaPoista
  4. Tosi söötti ♥ Ei sille oo oikeen muita sanoja ^^ Aika cool sun huonees OuO

    ~You know where to find me and my dolls~
    http://boku-no-kokoro.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Siiri// Kiitti hirmusesti :3
    Dara// Joo, no mietin kyllä itekki miten mä muka ees jaksan tätä harrastusta kun tää on niin täynnä semmosta pientä ja tarkkaa näpertelyä, jossa mä oon todellisuudessa tosi huono :D Mut kiitti hirveesti! :]
    Moonaj// Kiidoooos! ♥
    Yumi// Kiitän kovasti (8

    VastaaPoista